Muutama viikko takaperin heräsin huolestuttavaan totuuteen sosiaalista mediaa käsittelevää artikkelia lukiessani. Tajusin olevani pahemman kerran kännykkäriippuvainen, tarkemmin sanottuna someriippuvainen. Viimeinen tikki oli, kun tajusin tosissani, että minulla oli ollut jo pitkään tapana viedä kännykkä mukanani jopa vessaan. Kauhistusta lisäsi entisestään kaikkien niiden kännykän kanssa viettämieni hukkaminuuttien ajattelu.
Vielä aiemmin tällä viikolla tämä vihuliainen sai minusta otteen jo heti aamusta. Heti noustuani ja sammutettuani herätyskellon, oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus katsastaa Facebookin, Instagramin ja Bloglovinin uusimmat tapahtumat. Heti aamusta sosiaalinen media söi minulta siis helposti 5-10 minuuttia. Ajan, jonka olisi voinut käyttää vaikkapa nukkumiseen tai kunnollisen aamiaisen syöntiin.
Vessassa käymisen hitaudesta kerroinkin jo aikaisemmin, mutta eivätpä ne ongelmat kotiin suinkaan jääneet. Niin kuin monille muillekin kanssaopiskelijoilleni, kännykän kaivaminen laukusta kesken tunnin oli valitettavan yleistä minullekin. Ei suinkaan jatkuvaa, mutta silti liian tavanomaista. Aluksi ihmettelinkin mikä söi akkuani niin hurjalla vauhdilla, että akku uhkasi loppua jo puoliltapäivin, mutta se taisinkin olla minä itse.
Tällä viikolla päätin, että nyt on aika rajoittaa sosiaalisen median, ja sitä kautta kännykän käyttöä reilulla kädellä. Heti alkuun sanoin hyvästit Facebookin, Instagramin ja Bloglovinin kännykkäsovelluksille. Enkä ole muuten katunut tai harmitellut hetkeäkään. Ainoastaan rakastan uusia ylimääräisiä minuutteja, jotka olen saanut päiviini. Mainiostihan sitä pysyy kärryillä somen tapahtumissa, vaikka tsekkailee tapahtumat "vasta" illalla koneen ääressä.
Bloggerikin sai muuten lähteä, sillä harvoin kirjoittelen puhelimella postauksia. Alkoi ennemminkin ahdistaa se ainainen kävijämäärien tuijottelu. Tulipa tähänkin sopivasti pieni herätys. Mitä väliä niillä kävijämäärillä ylipäätänsä on, itseni vuoksihan tätä blogia kirjoitan, en kenenkään muun.
Sosiaalisesta mediasta ja kännykästä irrottautuminen ei ole aiheuttanut minkäänlaisia vieroitusoireita, päinvastoin. Nautin täysillä joka hetkestä ilman puhelinta, välillä tekisi mieli jättää se kotiin koulupäiväksi tai vaikkapa heittää nurkkaan. Usko tai älä, mutta pieni vierottautuminen tuo ainoastaan vapauttavan tunteen. Ei enää minkäänlaisia velvoitteita olla kännykkä kourassa jatkuvasti. Puhumattakaan lisääntyneestä ajasta, kiireiselle luulisi kelpaavan.
Aloin samalla pohtia syntyjä syviä, eli muun muassa Facebookin ja Instagramin tämän hetkistä tarkoitusta. Facebook on nykyään tulvillaan kuvia ja videoita, joista ystäväsi ovat tykänneet. Tilapäivitykset loistavat poissaolollaan. Facebookin käyttöä ei siis oikein voi perustella tuttavien kuulumisien seuraamisella. Tokihan siellä voi vaihtaa kuulumisia keskustelun muodossa, mutta niin voi monella muullakin tavalla. Instagramkin on tullut kauas alkuperäisestä tarkoituksestaan. Tykkäyksien ja seuraajien kalastelua typerillä hastageilla, vähän liian tyrkkyjen kuvien lisäämistä ja tyttöjen solariumkuvia kera alushousujen. No thanks.
Nyt menen nauttimaan todellisesta laatu-ajasta veljen kanssa, ilman puhelimia, suosittelen! Hyvät illanjatkot.♥
